RUBA OY:N SENIOR PARTNERIT AKIM IVKIN, M.Sc(Econ) valmistunut arvostetusta MGIMO:sta, The Moscow State Institute of International Relations Aloitti valmistumisensa jälkeen kauppaorganisaatiossa V/O Sojuszpushina Moskovassa, josta siirtyi Neuvostoliiton kaupalliseen lähetystöön Buenos Airesiin Argentiinaan vastuualueenaan maataloustuotteet, kemikaalit, metallit ja logistiikka. Siirto Lontooseen V/O Sojuzpushinan toimitusjohtajaksi myymään turkiksia ja sieltä siirto Moskovaan Novoexportin varapääjohtajaksi. Jälleen siirto, ja nyt Suomeen, Neuvostoliiton kaupallisen edustuksen osastopäälliköksi 12 vuodeksi, http://www.rusfintrade.ru/site/info/?lang=fin
JUKKA (ARNE) RAUNIO, M.Sc.(Econ) valmistunut Helsingin Yliopistosta ja on myös reservin upseeri. Aloitti öljy-yhtiö Neste Oy:ssä 1970 ja palveltuaan Suomessa viimeiset 7 vuotta Neste Oy:n Petrokemian osaston johtajana siirtyi Neste Oy:n Moskovan edustuston johtajaksi kolmen vuoden ajaksi.
|
![]() Lenin keskuskirjasto Moskovassa ja Dostoevskinin patsas |
Sitä seuraavat kolme vuotta oli Wespecin, Länsi-Siperialaisen Petrokemiallisen Joint Venturen toimitusjohtajana.
Tämän jälkeen oli neljä vuotta Neste Chemicals Venäjän johtajana niin Pietarissa kuin Moskovassakin. Täältä seurasi siirto Nesteen ulkolaisten öljykenttien valvojaksi. Lähdettyään Neste Oy:ltä toimii myös Logimix Oy:n, toimitusjohtajana. |
KALEVI KUMPULAINEN, M.Sc(Econ) valmistunut Helsingin Yliopistosta sekä London School of Foreign Trade:stä Lontoossa. Aloittanut Venäjän kaupan jo 1980-luvulla ostamalla sahatavaraa ja tällöin ostopaikkoina tutuiksi ovat tulleet Karasnoyarsk, Lesosibirsk, Igarka, Bratsk, Tomsk,Omsk,Vologda, Archangel, Petroskoi. Satamina tuttuja ovat Pietari, Vysotsk,Tallinna, Riika, Novorossiysk ja Archangel. Veti myös 1980-luvulla delegaatiota, jossa jäseninä Postipankin Neuvostoliiton johtaja Jouko Toikka, johtaja Stefan Widomski Nokialta ja professori Tauno Tiusanen. Tavoitteena tällöin oli saada Kanadan Calgaryn alueen öljyteollisuutta Neuvostoliittoon. Nykysin on jatkettu öljyteollisuuden alalla eri formaatilla. Viime aikaisimmat tehtävät ovat liittyneet niin rakennusteollisuuteen ja rakentamiseen kuin myös kiinteistöalaan. Kymleno-projekti, mikä oli ensimmäinen asuntonäyttely Venäjällä Pietarin kupeessa Kalevi Kumpulainen oli alusta loppuun kyseisessä projektissa. Hän on myös ollut hankkimassa tontteja yrityksille kuten Rauta-Kesko Moskovassa, Lemminkäinen Pietarissa ja SRV Moskovassa sekä ranskalainen tavarataloketju Auchan Moskovassa. Hän on myös konsultoinut Finndomoa kuinka edetä Venäjän markkinoilla sekä ollut myös markkinoimassa suomalaisia teollisuuskiinteistöjä NCC Property Development Oy :n ja Reim-Groupin portfoliosta venäläisille. Muusta kuin Venäjän toiminnasta ja opiskelusta löytyy tarkemmin tietoa www.linkedin.com/pub/dir/Kalevi/Kumpulainen |