Helsingissä sijaitseva konsulttiyhtiö RuBa tarjoaa neuvoa ja palvelujaan Venäjän markkinoille aikoville ja siellä jo toimiville yrityksille: Ensimmäiseksi tehdään MARKKINATUTKIMUS, jonka perusteella valitaan miten edetään. Edullisin tapa edetä olisi tietysti käyttää AGENTTEJA,mutta pitäisi ottaa huomioon, että erityisesti yrityksiltä, joiden tuotteet ovat teknologisesti pitkälle kehitettyjä, vaaditaan tiivistä vuorovaikutusta ja kommunikointia asiakkaiden kanssa ja tällöin on lähes välttämätöntä käyttää omaa myyntihenkilöä. Agenttien ja muiden välittäjien yhtenä HEIKKOUTENA voidaankin pitää tuotteiden huonoa teknistä osaamista, mikä näkyy tehottomana markkinointina. Toisaalta yritykset näkevät asiakassuhteet niin tärkeinä liiketoiminnan kannalta, etteivät mielellään jätä niitä ulkopuolisten organisaatioiden tai henkilöiden vastuulle. RUBA voi siksi rekrytoida VENÄLÄINEN MYYNTIMIEHEN, joka KOULUTETAAN Suomessa. RUBA huolehtii PALKANMAKSUSTA, TYÖPÖYDÄSTÄ avokonttorissa sekä VIIKKORAPORTOINNISTA. Tällöin yrityksen ei tarvitse vielä hankkia omaa konttoria tai perustaa omaa tytäryhtiötä Venäjälle. Tällä tavoin konsultoimamme yritys SÄÄSTÄÄ alkuvaiheessa huomattavasti kustannuksia ja VÄHENTÄÄ RISKEJÄ Venäjälle menossaan. Yllä olevan vaiheen jälkeen voidaan palkata lisää myyntimiehiä, hankkia oma konttori ja perustaa OOO. Sen jälkeen, kun yhtiö on perustettu Venäjälle, alkavat sen kirjanpitovelvollisuudet sekä raportoinnit vero- ym. viranomaisille. Näiden toimien ulkoistaminen ainakin alussa antaa yhtiölle enemmän aikaa ja energiaa keskittyä varsinaiseen liiketoimintaan. Näiden juridisten toimien jälkeen, joissa voimme antaa asiantuntemuksemme käyttöönne, autamme myös seuraavissa asioissa:
|
![]() Venäjän myyntimiehemme raportoimassa |
![]() |